Perustutkijakin voi edistää luontomatkailua

”Minulle on tärkeätä tutkimukseni avulla edistää Kuusamon luontomatkailua”, kertoo Oulun yliopiston kasvitieteen professori Juha Tuomi, joka on jo kymmenen vuoden ajan tehnyt tutkimuksia Oulankajoella Kuusamossa.   

”Vaikutus on luonnollisesti epäsuoraa. Luonnonsuojelubiologiset tutkimukset tekevät omalta osaltaan tunnetuksi alueen luonnon erityispiirteitä ja edistävät Kuusamon luontoystävällistä imagoa. Samalla saadaan tietoa lajin herkkyydestä ympäristömuutoksille, mitä voidaan hyödyntää alueiden käytön suunnittelussa.”

Tuomi on tutkinut eri kasveja, ja viimeisin tutkimuskohde ovat kämmekät eli tunnetummin orkideat. Kämmekkäkasvien kukat ovat tunnettuja erikoisista pölytyssuhteistaan. Tuomi tutkii tällä hetkellä Suomessa harvinaista ja rauhoitettua neidonkenkää ja sen pölytystä. Tavallisimmin neidonkengän tapaa kalkkipitoisten seutujen vanhoissa kuusilehdoissa, mutta se kasvaa myös lehtomänniköissä. Neidonkengän kasvupaikkojen suurimpana uhkana ovat keräily, metsien avohakkuut ja auraus.

Neidonkenkä kasvaa uhanalaisena vanhoissa metsissä.

”Kun pyritään arvioimaan kasvustojen elinkykyä ja sen merkitystä kasvustojen säilymiselle, on tärkeätä tietää mahdollisimman paljon kasvien biologiasta.” Ympäristöön sopeutuminen on keskeinen kysymys. Tuomen ala on populaatio- ja evoluutiotutkimus, joka selvittää, miten kasvien tietyt piirteet ovat sopeutuneet ja mikä vaikutus niillä on yksilöiden menestykseen suhteessa eri ympäristötekijöihin.

Tuomen tutkimusryhmä on tutkinut myös tataarikohokkia. Se kasvaa jokivarsissa laikkuina. Oulankajoella on jyrkkiä eroosiotörmiä, joiden hiekkaa kevättulvat kuluttavat ja kasaavat sen sitten alemmille rannoille laajoiksi hietikoiksi. Tataarikohokki leviää veden mukana avoimille rannoille. Kohokin pitää kestää tulvat ja päälle tuleva hiekka. Hiekkaan hautautuessaan se kasvattaa itsensä maavarren avulla uudestaan pinnalle. Tataarikohokki on alun perin arokasvi, joka on levinnyt idästä Suomeen. Se leviää helposti muusta kasvillisuudesta vapaille hiekkaisille alueille. Kun alue kasvaa umpeen, myös kohokki häviää pikku hiljaa. Sen täytyy jälleen löytää uusi kasvupaikka joltain avoimelta paikalta.

Tataarikohokki on Oulankajoen törmien ja hiekkarantojen kasvi.

Kasveja seurataan kasvupaikoilla

Tuomi tekee tutkimusta yhdessä Metsähallituksen suojelubiologin ja Oulun yliopiston tutkijan FT Anne Jäkäläniemen kanssa. Toinen yhteistyökumppani on professori Elisabeth Crone Montanan yliopistosta Yhdysvalloista. He luovat yhdessä matriisimalleja kasvien kohtaloista.

”Kun seuraamme kasvien kohtaloita, saamme demografista aineistoa ja voimme laskea, kuinka populaatiot tulevat kasvamaan. Teemme siis ennusteita kasvipopulaatioiden elinkyvystä ja siitä, mikä on erityyppisten kasviyksilöiden merkitys populaation kasvulle. Meidän tutkimuksemme on ensimmäinen, jossa on arvioitu kasvien lepovaiheen merkitystä sen eri kehitysvaiheissa. Nuorille yksilöille levosta voi olla hyötyä, mutta suurille kukkiville kasveille se ei välttämättä ole edullista. Olisi mielenkiintoista tietää myös, mikä merkitys on ympäristötekijöiden vuosittaisella vaihtelulla, mutta siihen meidän kymmenen vuoden tutkimuksemme ei vielä riitä”, harmittelee Tuomi. Kasvipopulaatiot muuttuvat hitaasti. Siksi tutkimuksen on oltava pitkäaikaista.

Kasvien kehitystä seurataan niiden kasvupaikoilla, koska niitä ei voi siirtää laboratorioon. Ne merkitään, jotta ne on helpompi löytää uudelleen. Merkitsemisellä on myös huono puolensa: turistit ovat tuhonneet joitakin koealoja keräämällä merkkejä matkamuistoiksi. Tuomi harmittelee tätä, sillä ihmiset eivät tajua että siinä menee tutkijoiden monen vuoden työ.

Kasvupaikat merkitään, jotta kasvien seuraaminen on helpompaa. Tutkija Anne Jäkäläniemi merkitsee neidonkenkiä.

Maastotöitä tehdään yleensä kasvien kukinta-aikaan eli alkukesästä ja toisaalta myöhemmin siementen kypsyessä. Tuomi kertoo olleensa viime kesänä viisi viikkoa Oulangalla. Talvella hän analysoi tuloksia opetuksen ohessa. Tutkimus on tehty pääosin ilman ulkopuolista rahoitusta lukuun ottamatta Suomen Akatemian rahoituskausia. Väitöskirjoja tehdään etupäässä säätiöiden apurahojen turvin. ”Seurantatutkimuksiin on vaikea saada rahoitusta”, pohtii Tuomi. Kenttätyö vaatii kuitenkin paljon käsiä ja jalkoja. Opiskelijoita käytetään jonkin verran apuna.

Kasvit hyvin suojeltuja Suomessa

Jos jokin uhanalainen laji halutaan säilyttää luonnossa, on sen biologiasta tiedettävä mahdollisimman paljon. Yleensä suojellaan tiettyä kasvustoa tai kasvupaikkaa. Kasvi kuolee sukupuuttoon, jos sen kasvupaikka tuhoutuu tai muuttuu liikaa.  Tuomen mukaan harvinaisten kasvien kasvupaikat ovat varsin hyvin suojeltuja Suomessa, mutta hoitotoimenpiteitä tarvitaan erityisesti umpeenkasvun estämiseksi.

Esimerkiksi niittykasvit katoavat, kun niityt kasvavat umpeen. Ne ovatkin uhanalaisimpia kasveja. Tuomi muistuttaa, että ne ovat paljon suuremmassa vaarassa tuhoutua kuin vanhojen metsien putkilokasvit. Hänen tutkimuspaikkansa Oulankajoki ei ole uhattuna. Toki yksittäiset kasvustot voivat hävitä, mutta lajien säilyminen tuskin oi uhattuna – ainakaan lyhyellä, 50 vuoden tähtäimellä.

Ilmastonmuutos voi kuitenkin Tuomen mukaan muuttaa tilanteen tavalla, jota nykyiset populaatioiden elinkykyarvioinnit eivät ole ottaneet huomioon.  Anne Jäkäläniemi on jo aloittanut tutkimuksen siitä, miten neidonkenkä ja uhanalaiset kasvit reagoivat ilmaston lämpenemiseen. Pitkässä populaatioseurannassa seurataan sääolosuhteiden vaikutusta kasveihin.

Teksti: Leena Vähäkylä

Kuvat: Juha Tuomi, Anne Jäkäläniemi ja Kai Tirkkonen