Viksu-tiedekilpailu
Suomen Akatemia haluaa innostaa Viksu-tiedekilpailun avulla nuoria tieteen ja tutkimuksen pariin sekä osoittaa, että tutkijan ammatti on yksi mahdollinen uravaihtoehto.
Lukiolaiset voivat osallistua Viksuun tekemällä mihin tahansa lukion oppiaineeseen liittyvän tutkielman. Kilpailussa on kaksi sarjaa, kansallista ja kansainvälistä ylioppilastutkintoa suorittaville opiskelijoille.

Kilpailukierroksen 2010 voittajat palkittiin Akatemiassa järjestetyssä Viksu-juhlassa huhtikuussa 2011. (Kuva: Nina Dodd)
Kisassa hyvin pärjänneet voivat saada opiskelupaikan itselleen
Kaikki kilpailun osallistujat saavat työlleen alan tutkijoiden arvioinnin. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti luovaan ajatteluun, uuden tiedon tuottamiseen, pohdiskelevaan analyysiin ja sujuvaan kieleen. Asiantuntijoiden lausuntojen perusteella parhaat työt pääsevät arviointipaneelin käsiteltäviksi, joka valitsee molemmista sarjoista palkittaviksi 5–7 parasta kilpailutyötä.
Akatemia palkitsee parhaiden kilpailutöiden tekijät, aktiiviset koulut ja opettajat yhteensä 30 000 eurolla. Lisäksi palkittujen opiskelijoiden on mahdollista hakea tietyistä yliopistoista opiskelupaikkaa ilman pääsykoetta.
Viksun neljästoista kilpailukierros on aukeaa 2.5. Vuoden 2011 kilpailutöiden viimeinen palautuspäivä on maanantaina 28.11.2011 (sähköinen asiointi sulkeutuu klo 16.15).
Nyt voit seurata Viksua myös Facebookissa. Viksun oman ryhmän löydät täältä.
Kokeile siipiäsi tutkimuksessa!
Menestyneellä Viksu-työllä
voit avata ovet yliopistoon.
(kuvaa klikkaamalla pääset Viksun sivuille)