Tutkiva lääkäri selvitti maallikon roolia sydänpysähdyspotilaan hoidossa
30.06.2010
Lääketieteen tohtori Heini Harve-Rytsälästä, 28, piti alun perin tulla huilisti. Lukion toisen vuoden lopussa hän kuitenkin oivalsi, että musiikki on hyvä harrastus, mutta raskas ammatti. Niinpä hän mietti muita ammattivaihtoehtoja ja totesi lääkärin ammatin kiinnostavan. Ahkera pääsykokeisiin lukeminen palkittiin, sillä Harve-Rytsälä pääsi lääketieteelliseen ensi yrittämällä. Oma ala löytyi ja opinnot johtivat väitöskirjan tekemiseen asti.
Harve -Rytsälä teki väitöskirjansa mielenkiintoisesta aiheesta: ”Maallikon suorittama defibrillaatio sydänpysähdyspotilaan hoitoketjussa Suomessa”. Hänen työnsä käsitteli siis maallikon roolia sydänpysähdyspotilaan hoidon aloituksessa. Tuloksista selvisi, että maallikon suorittamaa defibrillaatiota voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin sydänpysähdyspotilaiden hoidossa.
”Olin jo opiskeluaikana henkilökohtaisista syistä kiinnostunut sydänpysähdyspotilaiden hoidon aloituksen nopeuttamisesta etenkin haja-asutusalueilla. Ajauduin tutkimaan aihetta ja tutkimuksista kehkeytyi väitöskirja.”
Elintärkeät minuutit hoidon aloittamisessa
Ei ole suinkaan yhdentekevää, miten paikalle osunut lähimmäinen käyttäytyy mahdollisen sydänpysähdyksen saaneen henkilön kanssa.
”Jokainen minuutti sydänpysähdyksen jälkeen huonontaa potilaan mahdollisuutta selvitä 10 prosenttia. Ja nyt puhutaan siis prosenttiyksiköistä. Jos kukaan ei tee 10 minuuttiin mitään, ei selviämismahdollisuuksia käytännössä ole. Laadukkaalla painelu-puhalluselvytyksellä voidaan niin sanotusti ostaa aikaa, mutta ei loputtomasti. Maallikon pitäisi pystyä tunnistamaan elottomuus ja hälyttää apua. Ei tarvitse olla varma, että sydän on pysähtynyt. Jos joku tuupertuu, eikä ole herätettävissä, tulee heti soittaa 112. Tämän jälkeen hätäkeskuspäivystäjä esittää kysymyksiä ja niihin tulisi malttaa vastata, koska tällöin oikea apu saadaan nopeammin paikalle. Jos maallikko ei osaa käynnistää hoitoketjua, eli soittaa 112 ja seurata ohjeita, ei mistään muista toimenpiteistä ole valitettavasti enää hyötyä.”
Maallikkokin osaa defibrilloida ohjeistuksen avulla
|
Defibrillaattori on sydämen kammiovärinän eli nopean eteis- tai kammioperäisen rytmihäiriön poistoon tarkoitettu laite. Sillä annetaan lyhytaikaisia sähkösysäyksiä sydämen seutuun tavoitteena pysäyttää kammiovärinä ja palauttaa sydämen normaalitoiminta. |
Defibrillaatio on osa elvytystoimenpiteitä. Sillä tarkoitetaan sydämen sähköistä rytminsiirtoa, jossa kammiovärinä tai kammiotakykardia saadaan muutetuksi hyödylliseksi pumppausrytmiksi. Käytännössä defibrilloinnissa annetaan defibrillaattori-laitteen avulla voimakas tasavirtainen sähkösysäys sydämelle, joka otollisissa oloissa saattaa saada takaisin normaalin tai sitä muistuttavan rytmin, jolloin sydän voi alkaa jälleen pumpata verta ja sen mukana happea elimistöön.
Defibrillaatiolla voidaan sähkövirran avulla yrittää palauttaa kammiovärinään (VF) joutuneen sydämen toiminta normaaliksi. Laite lähettää voimakkaan lyhytaikaisen joko yksisuuntaisen (monofaasinen laite) tai kaksisuuntaisen (bifaasinen uudenaikainen laite) sähköimpulssin potilaan sydämen seudulle ja pysäyttää sydämen hetkellisesti, jonka jälkeen toivotaan normaalin sinussolmukkeen tahdittaman rytmin käynnistyvän. |
Defibrillaattorilla voidaan hoitaa myös kammiotakykardiaa (VT), jos se aiheuttaa potilaan verenkierrolle vaarallisen häiriön.
Nykyaikaisten neuvovien puoliautomaattisten defibrillaattoreiden avulla myös maallikko voi defibrilloida. Puoliautomaattiset defibrillaattorit tunnistavat kammiovärinän ja ohjaavat käyttäjäänsä defibrilloimaan ääni- ja kuvaohjeiden avulla. Laiteella ei voi antaa sähköiskua, ellei potilaalla ole kammiovärinää.
Harve-Rytsälän väitöskirja on kantanut hedelmää käytännössäkin: ”Työni myötä maallikon suorittamaa defibrillaatiota on jo nyt pyritty lisäämään ja aihe ylipäätään on tullut tunnetummaksi.”
Väitöskirja syntyi työn ja opiskelun ohessa
Harve-Rytsälä selvitti puoliautomaattisten defibrillaattoreiden käyttöä sopimus- ja vakinaisten palokuntien yksiköissä sekä matkustajalentokoneissa ja tutki simulaation avulla hätäkeskuspäivystäjän mahdollisuuksia ohjata maallikkoa puoliautomaattisen defibrillaattorin käytössä puhelimitse. Hän tutki myös kammiovärinästä elvytettyjen potilaiden pitkäaikaisselviytymistä.
”Tein tutkimusta puhtaasti työn ja opiskelun ohessa, välillä vähemmän ja välillä enemmän intensiivisesti. Ensimmäiset tutkimukset tein vuonna 2003, sitten oli taukoa opiskelun vuoksi. Päivätyönä tein tutkimusta vain kahden viikon ajan väitöskirjan viimeistelyvaiheessa. Vaikea arvioida, paljonko aikaa kokonaisuudessaan kului. Väitöskirjani yhteenveto-osan kirjoitin äitiysloman alkukuukausina, koska tyttäreni oli niin hyväuninen.”
Harve-Rytsälä on väitöskirjan jälkeen jatkanut tutkimustoimintaa ensihoitolääketieteen alalta. Tällä hetkellä hän keskittyy kliiniseen työhön. Hänellä on myös suunnitteilla erilaisia projekteja koskien juuri maallikon ja hätäkeskuksen roolia sydänpysähdyspotilaan hoidossa.
Anestesialääkärin työ kiehtoo
Parhaillaan Harve-Rytsälä erikoistuu anestesialääkäriksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS:ssa). Tällä hetkellä hän työskentelee Hyvinkään sairaalassa.
”Huomasin opiskeluaikana anestesiakurssilla, että anestesiatyö on hauskinta työtä, mitä olen koskaan tehnyt. Se on kiehtova yhdistelmä käsityötä, teknologiaa ja lääketiedettä. Viihdyn mainiosti!”
Harve-Rytsälän mukaan anestesiamenetelmät kehittyvät koko ajan. Niinpä koskaan ei tule valmiiksi vaan aina joutuu ja saa oppia uutta - näin ollen mielenkiinto pysyy hyvin yllä: ”Anestesialääkärin työssä vaativinta ovat tilanteiden vaihtuvuus ja ennakoimattomuus. Ongelmat tulevat usein yllättäen ja voivat olla välittömästi potilaan henkeä uhkaavia. Tällaisissa tilanteissa on reagoitava nopeasti, joskus lähes intuitiivisesti.”
Heini on toiminut myös varusmieslääkärinä. Kuvassa hän esittelee sotilasambulanssin varustusta kesällä 2005. (Kuva Puolustusvoimat.)
Lääkärin ja tutkijan ammatit sopivat hyvin yhteen
Harve-Rytsälästä lääkärin ja tutkijan työ tukevat toisiaan luontevasti.
”Parasta on, että lääkärin ja tutkijan ura on helppo yhdistää. Kliinisessä työssä huomaa asioita, joita tekee mieli tutkia ja tutkimustietoa voi suoraan hyödyntää käytännön työssä.”
Niin sanottua ”hyvää lääkäriä” on Harve-Rytsälän mielestä mahdotonta määritellä yksiselitteisesti, koska erikoisaloja on niin valtavasti. Hänen mukaansa anestesiologilta ja vaikkapa kliiniseltä mikrobiologilta vaaditaan aivan erilaisia ominaisuuksia. Tärkeitä piirteitä ovat kuitenkin varmasti kaikilla lääkäreillä yhdistelmä empatiaa ja ammatillisuutta, sillä potilaita pitää kuunnella ja kunnioittaa. Toisaalta lääkäri ei saa eläytyä heidän ongelmiinsa liikaa, muuten hän ei itse jaksa työssään.
Päivystäminen on raskasta
Television ulkomaisista sairaalasarjoista voi saada varsin ruusuisen kuvan lääkärin ammatista. Näyttelijälääkäreillä ja -hoitajilla jää runsaasti aikaa muun muassa keskinäisten ihmissuhdekuvioiden hoitamiseen työpaikalla. Elävässä elämässä työ voi olla kuitenkin aika erilaista ja raskastakin.
”Päivystäminen on rankkaa. Kun tekee 24 tunnin työputken nukkumatta juuri lainkaan ja sitten kotona vielä valvoo lapsen kanssa, on usein aika loppu.”
Läntisen Maanpuolustusalueen taistelu- ja ampumaharjoitus Pouta 05:n lääkintätiimiin kuuluivat alikersantti Jaakko Suvanto, panssarimies Harve-Rytsälä ja panssarimies Tiina Puosi.
Vapaa-aikaakin onneksi jää
”Vapaa-ajallani tutkin, leikin 2-vuotiaan tyttäreni kanssa ja harrastan liikuntaa. Tällä hetkellä lähinnä suunnistan ja juoksen lastenrattaiden kanssa. Aika on kyllä joskus kortilla, mutta en koe olevani mitenkään erityisen kiireinen tai yliohjelmoitu. Perheen kanssa vietetty vapaa-aika antaa taas voimia tehdä töitä ja päinvastoin. Kun viihtyy sekä töissä että vapaalla, ei koe rasittuvansa.”
Haaveissa on pidempi kesäloma, joka ei kuitenkaan ainakaan vielä tänä kesänä toteudu. Harve-Rytsälä viettää kesän pääasiassa töitä tehden.
Pidemmän tähtäimen suunnitelma on Harve-Rytsälällä kirkkaana mielessä.
”Viiden vuoden kuluttua olen toivottavasti erikoislääkäri ja olen onnistunut saamaan mielenkiintoisen viran, jossa myös tutkimustyö on mahdollista kliinisen työn ohella.”
Harve-Rytsälällä on myös vinkki nuorelle, joka harkitsee lääkärin ammattia ja tutkimustyötä siinä ohessa: ”Heti ei tarvitse olla tekemässä väitöskirjaa. Kannattaa aloittaa pienestä ja hyvin rajatusta projektista. Jos aihe kiinnostaa, voi aina tutkia lisää. Näin ei luo itselleen liian suuria paineita.”
Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Heini Harve-Rytsälä ja Puolustusvoimat/Kalle Oja
