Lääkäristä tuli aivotutkija

24.08.2011

Teini-ikäisenä akatemiatutkija Simo Vanni, 46, halusi aivotutkijaksi, mutta hankki itselleen lääkärin koulutuksen Helsingin yliopistossa. "Lääketiede oli rationaalinen ratkaisu. Ajattelin, että jos käy niin, etteivät kuvitelmani tutkijan työstä pidä paikkaansa, minulla on joka tapauksessa ammatti.  Vielä tutkijan uran alussa kävin pohdintaa siitä, kumpi on lopullinen valinta − kliininen työ vai tutkijan ura."

Vanni työskentelee tällä hetkellä Aalto-yliopiston Kylmälaboratorion AMI-keskuksessa ja hänen tutkimusryhmänsä tekee toiminnallista magneettikuvausta ihmisen näköjärjestelmästä.  Kun sairaalan magneettikuvassa katsotaan aivojen rakennetta tai sen muutoksia, toiminnallisessa magneettikuvauksessa seurataan hyvin nopealla kuvauksella verenkierron muutoksia aivoissa.

"Verenkierron muutokset liittyvät hermosolujen toiminnan muutoksiin, joten pystymme tekemään niistä aivojen toimintaan liittyviä päätelmiä. Noin neljäsosa ihmisen aivoista edustaa näkötiedon käsittelyä. Näköärsykettä muokkaamalla saadaan aikaiseksi hyvin erilaisia aivoaktiivisuuksia, joita mittaamalla saadaan tietoa aivojen toiminnasta", Vanni kertoo.

Tulevaisuudessa tällaisesta tutkimuksesta voi olla apua esimerkiksi aivokuoriperäisten näköhäiriöiden kuntouttamisessa. "Näön kuntoutus on toistaiseksi  lapsen kengissä, mutta nyt alkaa olla näyttöä siitä, että aivokuoriperäisestä näköhäiriöstä kärsiviä voisi kuntouttaa. Ensisijaisesti teemme kuitenkin perustutkimusta, jolla pyritään ymmärtämään näkötiedon käsittelyn periaatteita ja pohjimmiltaan isoaivokuoren toimintaa."

Käynnissä aivojen magneettikuvantaminen. (Kuva Aalto-yliopisto.)

Usean vuoden kokemus potilastyöstä

Harva lääkärin koulutuksen saanut tutkija ei koskaan ole tehnyt lääkärin työtä. Vannillakin on kliinisestä potilastyöstä useamman vuoden kokemus. Opiskeluajan harrastuksena Vannilla oli ensihoito ja myöhemmin siitä tuli työ − hän toimi potilastyössä yhteensä noin viisi vuotta ja suurimmaksi osaksi ensihoidon piirissä.

"Olen aina pitänyt kliinisestä työstä, mutta lääkärin ammatissa suurin murhe on se, ettei työajassa ehdi tehdä työtehtäviä huolella." Ikävimpänä muistonaan Vanni mainitsee hetken, jolloin joutui kiirehtimään kertoessaan potilaan menehtymisestä omaiselle. Päivystämään oli pakko ehtiä ja töitä oli paljon.

"Kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä ajattelin, että nyt alkaa olla viimeiset hetket aloittaa tutkijan ura."

Väitöskirjan tekeminen oli päivätyötä

Vannin väitöskirjan aiheena oli näköjärjestelmän neuromagneettinen tutkimus. Tohtorin tutkinto valmistui alle neljässä vuodessa Finnish Graduate School of Neuroscience -tutkijakoulun myöntämällä rahoituksella.

"Väitöskirjan tekeminen oli yksinkertaisesti sitä, että menin kahdeksaksi töihin ja tulin kuudelta kotiin. Tein töitä noin 50 tuntia viikossa."

Vanni kertoo osaavansa nykyäänkin pitää työasiat työpaikalla ja kotiasiat kotona. Kun pikkulapset juoksevat kotona vastaan, työ ei pyöri mielessä. Jos taas jokin tärkeä vapaa-aikaan liittyvä asia pitäisi muistaa hoitaa päivällä, siitä on laitettava muistutus kalenteriin.

Tutkija ei ole kammiossaan yksin

Vanni kertoo, että tutkimusryhmässä toimiminen on sosiaalista työtä. "Puolet päivästä menee palavereissa ja kollegoiden kanssa keskustellessa." 

Tärkeintä on viedä omaa tutkimusprojektia eteenpäin, mutta tyypillinen tutkijan päivä on täynnä muutakin työtä. Opiskelijoiden artikkeliversioita on tarkistettava ja yhteen artikkeliin voi upota parikin päivää. Myös kirjallisuuden lukemiseen menee aikaa.

"Uutta voi oppia kahdella tavalla: ymmärtämällä asioita omassa tutkimustyössään ja keskusteluissa kollegoiden kanssa sekä kirjallisuutta lukemalla. Nykyään kirjallisuutta on valtavasti ja sen löytäminen netin kautta on helppoa. Silloin ongelmaksi voi muodostua rajaaminen − mitä kaikkea minun on tiedettävä? "

Vannin tutkimustyö on monitieteellistä, sillä siinä kohtaavat muun muassa aivojen anatomia ja fysiologia, kokeellinen psykologia, laskennallinen neurotiede sekä kliinisen lääketieteen aloista silmälääketiede, neuropsykologia, neurologia ja psykiatria. Toisinaan onkin astuttava naapurin tontille − otettava selvää muista tieteenaloista ja opeteltava asioita, joihin ei ole saanut koulutusta.

"Olen joutunut myös opiskelemaan esimerkiksi matematiikkaa ja mallinnusta, johon minulla ei lääkärinä ole valmiuksia. Toisaalta asioiden katsominen useammasta suunnasta on erittäin avartavaa."

Asenne ratkaisee!

Tutkijan on usein siedettävä taloudellista epävarmuutta. Lääkärinä työtä löytäisi aina helposti, mutta tutkijana apurahojen saaminen ei ole itsestään selvyys.  "Ilman akatemiatutkijan pestiä olisin todennäköisesti luopunut tutkijan urasta. Olisin erikoistunut lääkärinä esimerkiksi neurologiaan ja sitten ehkä tehnyt kliinisen työn ohessa tutkimustyötä."

Esimerkki aivokuvasta T2 FSE - XL

Tutkija tarvitsee siis muitakin ominaisuuksia kuin älyä ja ahkeruutta.

"Tutkijan työssä kaikkein tärkeintä on avoin asenne ja ymmärrys siitä, ettei oma ajatus jostain asiasta koskaan ole lopullinen totuus. Palkitsevinta tässä työssä on se, että joka viikko hämmästyy ja oppii jotain uutta."

Teksti: Tea Kalska
Kuvat: Simo Vanni ja Aalto-yliopisto (ami.tkk.fi/fi/)