Molekyylibiologiassa kiinnostaa mahdollisuus ymmärtää elämää korkeimmalla mahdollisella resoluutiolla
06.09.2011
Esko Kemppainen, 30, työskentelee Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian instituutissa, professori Howard ”Howy” Jacobsin tutkimusryhmässä. Kemppainen tekee parhaillaan väitöskirjaansa ihmisten mitokondriosairauksiin liittyen. Väitöskirjan parissa kuluu viikossa iso määrä työtunteja, mutta Kemppaisen mukaan niitä ei tule laskettua, koska tutkimustyö tuntuu enemmänkin elämäntavalta kuin työltä.
Tiede ja tutkimus alkoivat kiinnostaa Kemppaista toden teolla jo peruskoulun viidennellä luokalla.
”Tuolloinen luokanvalvojamme osasi ruokkia kiinnostustani tieteeseen, ja ennen kaikkea luonnontieteisiin. Myös opettajavanhempani tukivat auliisti mielenkiintoani tiedettä kohtaan tilaamalla alan lehtiä ja kirjoja. Tosin nuori mieli ei vielä tuolloin osannut kuvitella tutkijan työtä tulevana ammattina. Onneksi koko peruskoulun ja lukion ajan kohdalleni osui opettajia, jotka osasivat entisestään kasvattaa mielenkiintoani tiedettä ja tutkimusta kohtaan, kunnes olin muuten riittävän kypsä tekemään todellisia uravalintoja. Näin jälkeenpäin ajatellen en varmaankaan olisi ryhtynyt tutkijaksi, jos vanhempani tai opettajani eivät olisi pitäneet tutkijan ammattia oikeana kunnioitettavana työnä.”
Kiinnostus tieteeseen jatkui ja lukioaikanaan Kemppainen osallistui luokkatoverinsa Lari Venerannan kanssa Suomen Akatemian vuoden 1998 Viksu-tiedekilpailuun. Poikien jätevedenpuhdistuksen vaahto-ongelmaa käsitellyt työ (linkki) ansaitsi kilpailussa kunniamaininnan. Asiantuntijoiden kommenttien saaminen omasta työstä tuntui Kemppaisesta kannustavalta: ”Se taisi olla myös ensimmäinen omakohtainen kosketus tiedemaailmaan, jossa tutkimustyön toteutusta ja tuloksia arvioidaan kriittisesti jonkun ulkopuolisen tahon toimesta.”
Lukion jälkeen Kemppainen pääsi opiskelemaan ympäristö- ja energiatekniikkaa Tampereen teknilliseen yliopistoon.
”Yliopisto-opiskelu tuntui ehdottomasti omalta jutulta. Ala ja opiskelupaikka tosin vaihtuivat jo puolen vuoden opiskelujen ja varusmiespalveluksen jälkeen bioteknologiaan Tampereen yliopiston Lääketieteellisen teknologian instituutissa. Pääaineekseni tuli tuolloin biokemia. Varsinaista sivuainetta ei tuohon koulutusohjelmaan kuulunut lainkaan, mutta suuntauduin molekyylibiologiaan.”
Tie vei professori Jacobsin tutkimusryhmään
Mahdollisia jatko-opintoja Kemppainen alkoi miettiä jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen: hänestä kun alkoi tuntua siltä, että tohtorin tutkinto tulee olemaan se todellinen tiedemaailmassa vaadittava perustutkinto.
Kemppainen kehuu oman koulutusohjelmansa kautta avautuvia loistavia mahdollisuuksia päästä töihin lääketieteellisen teknologian instituutin tutkimusryhmiin erilaisten kesäohjelmien ja työharjoitteluiden kautta.
”Päätymiseni Howyn ryhmään oli osittain sattumaakin. Aloitin työt ryhmässä ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä ja harjoittelun jälkeen jatkoin osa-aikaisena. Lopulta tein graduni ryhmässämme, ja valmistumiseni jälkeen jatkoin suoraan kohti väitöskirjaa. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen taidan olla Howya ja muutamaa muuta henkilöä lukuun ottamatta ryhmämme pitkäaikaisin jäsen.”
Molekyylibiologiassa alana Kemppaista kiehtoo eniten mahdollisuus ymmärtää elämää korkeimmalla mahdollisella resoluutiolla. Ja ennen kaikkea se, mitä mahdollisuuksia solujen ja geenien toiminnan ymmärtäminen avaa: ”Itseäni ovat jo pitkään kiehtoneet myös ravitsemus, ravinto ja ennen kaikkea ravintoaineenvaihdunta. Tässä mitokondriot ovat kaiken keskipisteessä. ”
Väitöskirjatyössään Kemppainen tutkii ihmisen mitokondriosairauksia ja niiden taustalla olevia geneettisiä tekijöitä käyttäen mallieläimenä banaanikärpästä. Työ painottuu sekä solunsisäisten että kudosten välisten signalointireittien toiminnan tutkimiseen erityisellä mitokondriosairauksien kärpäsmallilla. Samaa tautimallia käyttämällä Kemppainen pyrkii myös selvittämään sitä, miten ruokavalio vaikuttaa mitokondriosairauksissa ja voisiko se toimia niissä myös potentiaalisena hoitomuotona.
”Työni on hyvin pitkälti perustutkimusta. Käyttämälläni tautimallilla saatavia kiinnostavia tutkimustuloksia voidaan soveltaa muilla mallieläimillä tehtävään tutkimukseen. Lisäksi tulokset voivat tukea esimerkiksi ihmisillä tapahtuvaa ravintoterapiatutkimusta.”
Konfokaalimikroskooppikuva soluista, joissa on värjätty solujen tumat sinisellä ja sitä ympäröivä mitokondrioverkosto keltaisella/punaisella. (Kuva: Eric Dufour/Bettina Hutz.)
Kemppaisen mukaan väitöskirjan tekeminen on käytännössä aika raskasta puurtamista. Raja työajan ja vapaa-ajan välillä on myös jokseenkin häilyvä. Päivittäisellä tasolla työ voi hänestä olla välillä hyvin palkitsevaa ja toisaalta piinaavan turhauttavaa: ”Usein vastaan tulee ongelmia, joita kukaan muu ei osaa ratkaista, joten vastauksia on haettava itse. Lisäksi etukäteen suunnitellessa monet asiat tuntuvat paljon yksinkertaisemmilta ja nopeammilta toteuttaa kuin käytännössä. Tästä syystä väitöskirjan valmistumiseen kuluvaa kokonaisaikaa on hankala arvioida. Olen tehnyt väitöskirjaani nyt virallisesti parisen vuotta, ja toivon valmistuvani kahden vuoden sisällä.”
Kansainvälinen tutkimusryhmä innostaa tekemään laadukasta tutkimusta
”Ryhmämme on erittäin kansainvälinen ja täynnä värikkäitä persoonallisuuksia monista eri maista. Monellakaan ei ole muita siteitä tai sosiaalisia suhteita Suomessa, joten työyhteisömme sisällä vallitsee tiivis ja kaverillinen ilmapiiri. Kaikki ovat samanarvoisia, eikä mitään koulutusaseman tuomaa hierarkiaa ole juurikaan havaittavissa. Oman uran kannalta on lähes mahdotonta kuvitella ryhmäämme parempaa paikkaa kypsyä nuorena tutkijana.”
Kemppaisen mukaan professori Jacobs on kannustanut ryhmäläisiään alusta asti oma-aloitteisuuteen tutkimuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Lisäksi jo opiskeluajoista lähtien ryhmässä on ollut mahdollista saada paljon opetus- ja ohjausvastuuta. Kemppaisesta ehkä parasta on ollut se, että tutkimusryhmässä oma itsekriittisyys on kasvanut. Lisäksi ryhmässä on oppinut tunnistamaan ja myös intuitiivisesti tekemään laadullisesti hyvin korkeatasoista tutkimusta.
”Tutkimustulosten luotettavuus ja toistettavuus on Howylle erityisen tärkeää, ja tutkimusta tehdään selkeästi tieteen edistämisen, ei tulosten julkaisemisen vuoksi. Monesti tuntuu, että Howyn edustama idealismi on valitettavan harvinaista tiedemaailmassa. Omasta mielestäni Howya kuvaakin ehkä parhaiten juuri se, että hän uskaltaa olla idealisti välittämättä seurauksista. Ryhmän sisällä hän on melko vaativa ja asettaa tutkimustyön tasolle hyvin korkeat standardit, mutta osoittaa samaan aikaan huomattavaa empatiakykyä tukemalla työntekijöidensä halua toteuttaa omia urahaaveitaan ja kouluttaa itseään haluamallaan tavalla.”
Tutkija voi olla luovalla tavalla hullu
Kemppainen luettelee tutkijan työn monia hyviä puolia: ”Vapaus olla luova ja jopa luovalla tavalla hullu. Lisäksi akateeminen vapaus on oikeastikin mainitsemisen arvoinen työsuhde-etu. Monen eri aihepiirin tutkimusta voi myös harjoittaa eri puolilla maailmaa, mikä avaa mahdollisuuden, tai jopa pakottaa ulkomailla työskentelyyn.”
Erilaisia haasteitakin Kemppainen kuitenkin löytää tutkimustyöhön liittyen.
”Työn ja projektien jatkuvuus on valitettavasti useasti kiinni tutkimusrahoituksen saamisesta, mikä tekee työstä välillä valitettavan tuloskeskeistä. Tämä voi olla henkisesti raskasta. Lisäksi tutkijan työ voi asettaa sosiaaliset- ja perhesuhteet koetukselle. Varsinkin, jos läheisille pitää esimerkiksi perustella, miksi viikonloppuiltaisin on aivan pakko mennä töihin, vaikka virallinen työaika ei sitä velvoita, eikä pomo sitä vaadi. Itse olen siinä onnellisessa tilanteessa, että myös vaimoni Kia on tutkija, ja vielä samassa tutkimusryhmässä, joten hän ymmärtää työn luonteen hyvin.”
Kemppainen on silti valmis suosittelemaan tutkijan uraa sitä harkitseville.
”Uskon, ettei voimakasta paloa tieteeseen pysty sammuttamaan ainoastaan lukemalla muiden tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä, vaan siihen tarvitaan mahdollisuus etsiä itse vastauksia vielä avoimiin kysymyksiin. Lisäksi tiedemaailmasta löytyy hyvin erityyppisiä töitä. Ajatellaanpa vaikka meidän bioteknologian koulutusohjelmamme. Se on hyvä esimerkki pohjakoulutuksesta, joka voi puhtaan akateemisen tutkimuksen lisäksi antaa valmiudet työskennellä esimerkiksi yritysmaailmassa, tutkimushallinnossa, julkaisutoiminnan tai muun tutkimusviestinnän parissa tai vaikkapa terveydenhuollon alalla. Mikäli puhdas tutkimustyö ei siis lopulta tuntuisikaan mielekkäältä, vaihtoehtojakin löytyy ja vieläpä saman aihepiirin parista.”
Syksyllä luvassa töitä ja urheilua perheen parissa
Kemppaisilla on hieman yli vuoden vanha Silja-tytär, joten heidän vapaa-aikansa kuluu tällä hetkellä pitkälti perheharrastusten parissa: ”Omat rakkaimmat harrastukseni, kuten hiihto ja maastopyöräily ovat hiukan liian aikaa vievinä pienellä tauolla. Onneksi vaimoni on innokas juoksija, ja tyttäremme viihtyy hyvin juoksurattaissa, joten liikuntaa harrastetaan koko perheen voimin.”
Kemppainen vietti lähes koko kesän vuosi- ja isyyslomia, joten näin loppukesästä on aika palata takaisin sorvin ääreen. Syksyllä tiedossa onkin töitä ja väitöskirjan edistämistä.
Haaveissa oma yritys
Kemppaisen pitkäaikainen haave olisi pystyä joskus kaupallistamaan tutkimustyönsä oman yrityksen avulla.
”Ajatus omasta yrityksestä tuntuu jotenkin hyvin kiehtovalta. Hienointa tietysti olisi, jos yrityksen avulla pystyisi luomaan taloudelliset edellytykset omalle, vapaalle akateemiselle tutkimustyölle, vaikka koko loppu tutkimusuran ajaksi.”
Ja vaikkei tämä jostakin syystä toteutuisikaan, tuntee Kemppainen löytäneensä oman paikkansa tutkimuksen parista.
”Jatkan ehdottomasti tutkimusmaailmassa, oli virkanimikkeeni ja työpaikkani sitten mikä tahansa. Yksi tutkimustyön hienoista puolista on se, että aihepiiristä ja tehtävästä riippumatta työ tarjoaa aina riittävästi haasteita ja kehittymismahdollisuuksia. Itselleni tämä on työn mielekkyyden ohella ehkä se tärkein syy jatkaa tutkijana.”
Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Esko Kemppainen
