Miten tutkijaksi?

Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa ryhmänjohtajana työskentelevä Maria Vartiainen kertoo muun muassa miten tutkijan ammattiin voi edetä ja mitä ominaisuuksia tutkijalta vaaditaan. 

Olen lukiolainen ja päättänyt, että minusta tulee isona tutkija - mitä teen?

Tutkijanahan voi toimia melkein millä alalla tahansa, joten tärkeää on lähteä opiskelemaan itselle mielenkiintoisia aiheita, joko yliopistoon tai vastaavaan oppilaitokseen. Tutkijan työssä kaikkein tärkein asia on se, että on oikeasti itse innostunut tutkimusaiheestaan. Itse en tiennyt lukion jälkeen mikä minua kiinnostaa, joten päädyin lukemaan kemiaa, joka oli yksi lempiaineistani lukiossa. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäisenä syksynä eräs ystäväni houkutteli minut solubiologian kurssille, josta alkoi kiinnostukseni tätä alaa kohtaa ja myöhemmin päädyin jopa vaihtamaan pääainettani.

Oppilaitoksen valinnassa kannattaa ottaa myös huomioon kyseisessä laitoksessa tehtävä oma tutkimus. Mahdollisimman monipuolinen koulutus on tärkeää, sillä nykyään monitieteisyys synnyttää mielenkiintoisimmat tutkimussuunnat, ja yllättävätkin aineyhdistelmät saattavat olla hyvinkin antoisia. Itse näin jälkikäteen olisin ehdottomasti lukenut enemmän matematiikkaa ja fysiikkaa, sillä se auttaisi nykyisessä solubiologian tutkimuksessani valtavasti. Alalla, jossa suurin osa tutkimuksesta tehdään laboratoriossa, on myös tärkeää päästä mahdollisimman pian itse ”pipetoimaan”, eli rohkeasti yhteyttä tutkimusryhmiin ja esimerkiksi kesätöihin.

Miten tutkijanuralle lähdetään?

Minun tutkijanurani on seurannut meidän alalle (biotieteet) hyvin tyypillistä uomaa, eli ensimmäinen ”oma” kunnon tutkimusprojektini oli pro gradu-tutkielma, jota varten tein noin kuusi kuukautta laboratoriossa töitä, ja kirjoitin tulosteni perusteella tutkielman.

Yleensä viimeistään tässä pro gradu-vaiheessa huomaa, että onko tutkijanura itselle se sopiva vaihtoehto. Tämän jälkeen siirryin jatko-opiskelijaksi toiseen yliopistoon, jossa tein väitöskirjani. Biotieteissä väitöskirja on usein laboratoriotyötä, jonka tuloksista kirjoitetaan tieteellisiin julkaisuihin artikkeleita, jotka sitten kootaan väitöskirjaksi.

Tohtorin tutkinnon suoritettuani lähdin Lontooseen ns. post doc-tutkijaksi, jossa pääsin itsenäisemmin suunnittelemaan ja toteuttamaan ideoitani. Tämän jälkeen palasin takaisin Suomeen saatuani itsenäisen ryhmänjohtajan paikan nykyisestä työpaikastani, Helsingin Biotekniikan Instituutista, jossa minulla on tällä hetkellä viiden hengen tutkimusryhmä.

Miten oma tutkimuskohde valitaan?

Luulen, että usein tämä tapahtuu sattumalta, ja että itse asiassa tutkimuskohde valitsee sinut. Perusopiskelujen aikana yleensä mielenkiinto herää jotain tiettyä tutkimushaaraa kohden, jonka perusteella voi sitten esimerkiksi hakeutua kesätyöhön tai gradua tekemään kyseistä ilmiötä tutkiviin tutkimusryhmiin. Tästä sitten pikkuhiljaa kehittyy omien kokemusten, ja osittain sattumien kauttakin se oma juttu.

Minä kiinnostuin opiskelujeni aikana soluista, ja halusin ymmärtää, miten ne oikein voivat tehdä niin monenlaisia asioita. Niinpä päädyin tekemään pro gradu tutkielmani ja väitöskirjani tutkimusryhmiin, joissa käsiteltiin hyvin perussolubiologisia ongelmia.

Post doc-paikkani valitsin lähinnä sen perusteella, että halusin oppia tekemään elävien solujen kuvantamista, joka on minun mielestäni todella mielenkiintoinen ja tärkeä tekniikka. Oman tutkimuskohteeni, siis sen jota nyt itsenäisenä tutkijana tutkin, muotoutui ollessani Lontoossa post doc-tutkijana. Siellä löysin uuden geenien ilmentymistä säätelevän mekanismin, joka käyttää proteiinia, jota taasen tutkin väitöskirjani aikana. Nykyinen tutkimukseni pyrkii ymmärtämään tämän ilmiön mekanismeja ja biologista tehtävää. Eli siis nykyinen tutkimussuuntani on tavallaan yhdistelmä asioita ja kokemuksia, joita olen akkumuloinut tutkijanurani varrelta. 

Missä tutkija voi työskennellä?

Tutkija voi työskennellä hyvinkin monenlaisissa paikoissa, kuten yliopistoissa tai vastaavissa koulutuslaitoksissa, firmoissa tai valtion virastoissa, ja sekä Suomessa että ulkomailla.

Mitä ominaisuuksia tutkijalta vaaditaan?

Pitkäjänteisyys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä usein tutkimus on hidasta ja suurin osa tehdystä työstä ei johda suoriin tuloksiin. Hyvä kirjoitustaito on myös avuksi, sillä suurin osa tuloksista esitetään artikkeleiden muodossa, ja apurahahakemusten kirjoittaminen on arkipäivää useimmille tutkijoille. Meidän alallamme lähes kaikki kirjallisuus on englanniksi, joten ainakin tämän kielen taitaminen on erittäin tärkeää.

Millaista tutkijan työ on - hyvät ja huonot puolet?

Ehdottomasti paras puoli tutkijan työssä (ainakin akateemisessa maailmassa) on se kuuluisa akateeminen vapaus. Eli periaatteessa vapaus tutkia ja tehdä juuri sitä mitä haluaa, juuri silloin kun haluaa, eli myös työajat ovat hyvin vapaat. Uusien asioiden löytämisen riemu, eli ne harvat Heureka-hetket ovat myös sanoinkuvaamattoman hienoja. Minulle itselleni ovat lisäksi tärkeitä mahdollisuus toimia osana ryhmää sekä interaktio opiskelijoitteni kanssa. Tutkijan ammatissa pääsee myös matkustelemaan sopivasti, ja työpaikkoja löytyy myös ulkomailta.

Vaikka työajat ovat vapaat, niin töitä tulee usein tehtyä selkeästi enemmän kuin se ”normaali” 8-16. Tutkijan työ on useimmille sen tekijöille enemmän kuin tavallinen ammatti, se on kuin elämäntapa. Tämän vuoksi työstä on vaikeaa päästä eroon vapaa-aikanakaan. Lisäksi akateemisilla aloilla palkkaus on koulutukseen nähden verrattain alhaista ja pätkätyöt ovat vieläkin alan ongelma. Myös rahoituksen lähes ainainen haaliminen ja tämän tuoma epävarmuus voi olla kuluttavaa.


Maria Vartiaisen kuva: Veikko Somerpuro

Tutustu myös näihin

  • LUMA Sanomat (klikkaa kuvaa):

  • LUOVA-verkkolehti (klikkaa kuvaa):



  • MyScience (klikkaa kuvaa):