Finanssikriisiä tutkimassa Lontoossa

 06.05.2011

Antti Veilahden tutkijan ura on ollut epätavallinen. Lukio jäi väliin kun viisitoistavuotias poika pääsi erivapaudella opiskelemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon vuonna 2000. Kaksi vuotta myöhemmin hän valmistui filosofian maisteriksi. Seurasi matkoja maailmalle ja takaisin Helsinkiin, josta mies pokkasi viime vuonna myös valtiotieteen maisterin paperit.  Nyt hän tekee väitöskirjaa Lontoossa finanssikriisin jälkeisestä pankkisääntelystä, siitä miten talouden asiantuntijavalta rakentuu maailmassa. Mikä tutkimustyössä kiehtoo ja miltä maailma näyttää nuoren tutkijan silmin?

”Enpä ole oikein keksinyt, mitä muutakaan sitä voisi tehdä. Tietysti opintoja on pitänyt rahoittaa toimimalla esimerkiksi opettajana, ohjelmoijana ja konseptisuunnittelijana. Tutkimukseen tulee palattua ehkä sen vapauden ja oman ajattelun vuoksi”, Veilahti pohtii. Samalla hän myöntää, että 11 vuotta yliopistolla ilman muodollista auktoriteettia alkaa pikkuhiljaa painaa, väitöskirjan kasaamiselle on konkreettinen tarve.

”Vaikka haluaisi ajatella yliopistoa ongelmien, tutkimuksen, uteliaisuuden, ja löytämisen kautta, niin loppujen lopuksi se on sosiaalinen järjestelmä muiden joukossa. Ilman uskottavuutta ja pelisilmää sekä riittäviä referenssejä siellä ei pääse kovin pitkälle. Tähän mennessä koen pyörineeni lähinnä akateemisen maailman marginaaleissa opiskelijastatuksella.”

Pätkärahoitusta ja ajattelun vapautta

Väitöskirja käsittelee finanssikriisin jälkeistä pankkimaailmaa, sen uusia sääntöjä ja asiantuntijoita. Työ alkoi viime syksynä ja kestää kolme vuotta, tosin rahoitus on osin vielä auki.

”Huono puoli tutkimuksessa on rahoituksen epävarmuus. Rahoja jaetaan lyhyissä pätkissä ja varsinkin nuoremmat tutkijat, joilla ei ole vakituista paikkaa tutkimusinstituutioissa joutuvat ikävään asemaan, usein vielä ilman kunnollista työttömyysturvaa. Niukat resurssit ja kova kilpailu myös helposti vievät tutkimuksesta pois kaiken yhteisöllisyyden, mikä on omiaan tuhoamaan tutkimustyöstä hengen. Tutkijoista voi tulla toistensa haastajia, kun he joutuvat kilpailemaan samoista työpaikoista etenkin nyt, kun ainakin yhteiskuntatieteellisillä ja monilla vähemmän teollisuuden sovellettavissa olevilla aloilla tutkimus- ja opetusmäärärahoja jatkuvasti leikataan.”

Miten Englannin akateeminen maailma eroaa Suomen yliopistokulttuurista?

”Englannissa yliopisto on ehkä hieman koulumaisempi. Se ei yritä olla niin riippumaton ja itsenäinen kuin suomalainen yliopisto. Yliopistokoulutus Suomessa on ihan eri tavalla arvostettua, koska Suomessa perinteisesti koulutuksella on ollut hyvin keskeinen sija koko suomalaisen kansallisajattelun rakentamisessa aina J.V. Snellmanista lähtien. Englannissa yliopistolla ei ole samaa kansallista kaikua, ja siksi tutkimuksen rahoitukseen ja itsenäisyyteen suhtaudutaan ehkä vähän pragmaattisemmin. Tutkimusta ei pidetä kansallisena itsestäänselvyytenä vaan hahmotetaan enemmän ratkaisujen ja hyödyllisyyden käsittein.”

Mikä tutkimustyössä on parasta? ”Ehkä itselleni parasta on se, että siinä saa parhaimmillaan toteuttaa itseään. Tehdä sitä, mitä tekisin joka tapauksessa. Mutta se on samalla myös huono puoli, sillä siinä joutuu tekemään kompromisseja. Ehkä jos en olisi tutkija konventionaalisessa mielessä, voisin toteuttaa ajatteluani vielä vapaammin”, pohtii Veilahti.

Kohti uutta poliittista kulttuuria

Finanssimaailman lisäksi Veilahti on tutkinut kysymyksiä nuorten poliittisen aktiivisuuden ympärillä. Miltä se näyttää, onko aktiivisuus on heikentynyt?

 ”Äänestysaktiivisuus on heikentynyt, mutta monet muut aktiivisuuden muodot, esimerkiksi ekoarvojen esiin tuominen tai vaikkapa reilun kaupan kahvin ostaminen, tietyt mielenosoitukset, osallistuminen ja poliittiset keskustelut netissä ovat lisääntyneet. Myös vallankumoukset ovat edelleen mahdollisia, kuten Egyptissä nähtiin. Ilman nuoria ja facebookia se vallankumous olisi tuskin tapahtunut, ainakaan yhtä jouhevasti. Tilanne alkoi ilmeisesti kehittyä jo viime kesänä eri facebook-ryhmissä egyptiläisten nuorten keskuudessa. Se oli ehkä verkkodemokratian ensimmäinen vallankumous”, analysoi Veilahti.

Veilahti tunnustautuu itse poliittiselta kannaltaan vasemmistolaiseksi, jolle yleinen oikeudenmukaisuus ja kakkujen tasapuolinen jakaminen ovat tärkeitä.

”Nuorten aktiivisuutta mitataan vanhoin mittarein.  Samalla nuoret itse kokevat olevansa kaukana puoluepolitiikasta. Suuret ikäluokat tuntuvat antavan nuorille aika kapean tilan osallistumiseen. Samalla valta liukuu yhä enemmän elinkeinoelämän käsiin ajaen taloudellisen eliitin intressejä. Kuka tällaisessa tilanteessa ajaisi esimerkiksi toimivaa sosiaalipolitiikkaa? Ehkä eliitin tulisi ymmärtää, että toimiva sosiaalipolitiikka on myös heidän etunsa.”

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Eeva Mielonen